Kanttausta käytetään erityisesti lasten vaatteissa, esimerkiksi hihansuissa, pääntiellä ja bodyn alareunassa. Kantata voi resorilla, trikoolla ja joustokantilla eli FOE:lla (käytetään lähinnä alusvaatteissa ja vaipoissa). Kantattaviin reunoihin ei tarvita lainkaan saumanvaroja, sillä kanttaus asettuu kankaan reunan ympärille.
- Kantattaessa kantin pituus valitaan kohteen mukaan: pääntiellä resorista leikatun kantin tulee olla noin 70-75 % pääntien pituudesta.
- Hihansuissa ja bodyn reunassa riittää, kun kantti on vain ihan vähän lyhyempi.
- Kanttauksen voi toteuttaa monin tavoin, ja suljettuun sekä avoimeen reunaan.
Avoimeen reunaan tehty kanttaus |
Suljettuun reunaan tehty kanttaus |
OHJE: AVOIMEN PÄÄNTIEN KANTTAUS
- Ompele pääntie muuten valmiiksi mutta jätä yksi raglansaumoista tai toinen olkasauma ompelematta.
- Mittaa pääntie.
- Leikkaa resorista kaitale, joka on noin 4-5 cm korkea. Kaitaleen leveys tulee olla noin 70-75 % pääntien mitasta, ja noin 80 % mikäli kaitale leikataan trikoosta
- Mittaa ja merkkaa miehustan keskikohta sekä resorin keskikohta.
- Neulaa resori kohdistaen keskikohta, alku ja loppu.
- Ompele venyttäen resoria kevyesti siten, että se asettuu tasaisesti koko matkalle kohdistusten väliin. Varo venyttämästä miehustakangasta.
- Käännä kaitale nurjalle saumanvaran ympäri.
- Neulaa kiinni huolellisesti.
- Nyt tarvitset ompelukoneen ja siihen kaksoisneulan tai joustavan ompeleen.
- Ompele työn oikealta puolelta läheltä kantin reunaa. Kaksoisneulatikin voi ommella myös siten, että vain toinen neula kulkee kantin päällä, ja toinen miehustan päällä.
- Leikkaa ylimääräinen kangas nurjalla puolella läheltä ommelta. Kankaan voi huoletta leikata muutaman millin päästä ompeleesta. Huolehdi kuitenkin, ettet leikkaa ommelta tai miehustan kangasta.
- Kohdista avoin reuna, neulaa ja ompele raglansauma kiinni.
- Mikäli kantti on hyvin paksu, voi kantin reunat aputikata ensin kiinni toisiinsa joko käsin harsimalla tai ompelukoneella. Tällöin kantin reunat kohdistuvat päällekäin varmemmin, eivät liiku ommellessa ja saumakohta on siistimpi.
- Taita saumuriompeleen häntä työn sisäpuolelle, sauman alle.
- Litistä sauma ompelemalla ompelukoneen suoralla ompeleella sauman päältä noin 1cm verran. Ompelu kannattaa tehdä nurjalta puolelta, jotta ommel varmasti osuu sauman päälle.
- Alla kuva litistetystä saumasta, työn oikealta puolelta kuvattuna.
- Mikäli valmis kantti asettuu pääntielle huonosti, höyrytä pääntie kevyesti
OHJE: SULJETUN PÄÄNTIEN KANTTAUS
- Mittaa pääntie. Mittaamista helpottaa, kun pääntien taittaa kaksinkerroin, mittaa ja kertoo saadun luvun kahdella.
- Leikkaa resorista kaitale, joka on noin 4-5 cm korkea. Kaitaleen leveys tulee olla noin 70-75 % pääntien mitasta, ja noin 80 % mikäli kaitale leikataan trikoosta.
- Taita resorikaitale kaksinkerroin oikeat puolet vastakkain, ja ompele resori renkaaksi ompelemalla lyhyet reunat yhteen.
- Taita resorikaitale kaksinkerroin kuten yllä, ja merkkaa etukappaleen keskikohta. Takakappaleen keksikohta on sauman kohta.
- Merkkaa myös miehustaan etu- ja takakappaleiden keskikohdat nuppineuloilla.
- Kohdista ensin etu- ja takakappaleiden keskikohdat, ja venytä resoria kohdistaen paidan olkasaumat tai raglansaumat resoriin. Neulaa kiinni.
- Ompele kaitale pääntielle. Venytä ommellessa resoria kevyesti pääntien reunan mukaisesti, mutta varo venyttämästä miehustan pääntietä.
- Huolehdi myös, ettei pääntien toinen reuna jää alle.
- Nyt resorikaitale on ommeltu yhdestä reunasta suljettuna ympyränä pääntielle.
- Käännä kaitaleen toinen reuna pääntien reunan ja saumanvaran ympäri nurjalle ja neulaa.
- Neulaa käänne huolellisesti.
- Ompele ompelukoneen kaksoisneulalla tai joustavalla ompeleella kaitale kiinni työn oikealta puolelta läheltä reunaa.
- Viimeistele reuna leikkaamalla ylimääräinen kangas nurjalta puolelta pois. Varo leikkaamasta tikkiä tai miehustan kangasta.
- Mikäli valmis kantti asettuu pääntielle hieman huonosti, höyrytä pääntie kevyesti.
Linkit ja lähteet:
Mutturalla: Ohjetta pääntien huolitteluun
Mumintalo: Resorikanttaus DIY
1 kommentti:
18.4.19
Hyvät selkeät ohjeet, hyvä kerronta ja hienot kuvat. Ainut asia, joka jäi askarruttamaan ennen ompelua, ompelukone vai saurmuri kohtaan: "Ompele venyttäen resoria kevyesti siten, että se asettuu tasaisesti koko matkalle kohdistusten väliin." Kuvasta päätellen saumuri ja ymmärsin toki, että kaksoistikkaus tehdään ompelukoneella.
Nyt uskallan yrittää itsekin.
Lähetä kommentti